Tässä tekstissä kerron asioita joita muistan suhteestani uniin ajalta jolloin olin pikkulapsi.
Käsittelen tässä lapsuuden unia lähinnä sen vuoksi, että lapsena ihminen on hyvin avoin ja tietämätön monista asioista joista myöhemmin tulee vallitsevia käyttäytymismalleja ihmisen arjessa. Kukaan ei voi esim. moittia lasta siitä että hänellä on suun ympärys tuhriutunut ruuasta - joku toinen vaan pyyhkii sen pois. Mutta aikuinen ihminen ei voi ruokailla seurassa siten että ruoka on pitkin naamaa :)
Tämä teksti on myös lapsen näkökulma elämään varhaisten elinvuosin ajalta, ajalta jolloin nähdään unia samaan tapaan kuin aikuisenakin, mutta niitä ei osata käsitellä samalla tavalla.
Yritän muistaa kaiken sellaisena kuin se oli silloin, lähes 40 vuotta sitten, 1970 luvun puolivälissä. Muistini on äärimmäisen hyvä, muistan asioita pitkältä ajalta ja ensimmäiset mielikuvani olemassa olostani ovat kaksivuotiaasta lähtien. Nykysin olen tietenkin hajamielinen, mutta nämä unimuistot säilyvät varmasti vielä vanhuusvuosiin asti. Osittain se johtuu siitä että ne olivat erittäin pelottavia ja hämmentäviä.
Merkittävin piirre oli se että en tiennyt mikä oli totta ja mikä unta. Saatoin esim. nähdä unta jossa lennän portaat alas, mutta en tajunnut lapsena, että se ei ollut mahdollista valveilla. Muistan kysyneeni äidiltäni, että voinko tästä vaan heittäytyä portaat alas jos tahdon. Äitini ei useinkaan ottanut mitään kantaa tuon tyyppisiin kysymyksiin. Hän ei voinut tietää että olin nähnyt tuollaista unta, eikä hän aikuisena ihmisenä varmaan muistanut että lapsi ei välttämättä erota unta ja todellisuutta toisistaan.
1. Keltaiset, sähköiset valot:
Uneni liittyivät usein kotitalomme portaisiin jotka johtivat yläkerrasta alakertaan. Eräs merkittävä uni joka on jäänyt mieleeni, on sellainen, jossa kiidän portaat alas alakertaan todella kovaa vauhtia, kuin jonkun salaperäisen voiman kantamana, ja pakenen keltaisi valoja. En osaa tänä päivänäkään sanoa, mitä ne valot olivat. Mutta ne näyttäytyivät keltaisina, hieman sähkön omaisina "läikkinä" jotka liikkuivat kovaa vauhtia eteenpäin. Unessa pakenin niitä. En tiedä mitä pelkäsin niissä, mutta ne ajoivat minua takaa. Niillä ei ollut muotoa, ne eivät puhuneet mitään, eikä niistä kuulunut mitään ääntä, mutta silti ne tuntuivat siltä kuin olisivat olleet jokin tietoinen olento. Olennaista oli se, että ne eivät missään tapauksessa saaneet tavoittaa minua.
Vielä nykyisinkin mielikuva noista keltaisista valoista saa minut ainakin hiukan kauhistumaan. Ne olivat niin eläviä. Ne olivat todella pelottavia. Todennäköisesti näin niistä unta useampanakin yönä, koska pelkäsin niitä valtavasti. Olen todennäköisesti kysynyt niistä muilta perheenjäseniltä, että mitä ne ovat ja missä ne ovat nyt, mutta kuten tavallista, tuollaisessa tilanteessa kukaan ei ottanut mitään kantaa kysymyksiini.
Oikeastaan juuri tuosta kantaa ottamattomuudesta aloin ymmärtää sen, mikä on unta ja mikä totta. Kukaan ei puhunut minun kanssa unistani. Se oli siis se tila jossa asioita tapahtui silloin kun oltiin kahden eri päivän välimaastossa. Minulle se oli päivä siinä missä sekin, että lähdin ulos leikkimään. Minulle siis yöuni ja sen aikana nähdyt asiat olivat YKSI PÄIVÄ, en tajunnut, miksi kukaan ei halunnut puhua minun kanssa näistä salaperäisistä tapahtumista.
2. Koira ja sisko vuoteen vieressä:
Nämä näyt, joista on kulunut yhtä kauan aikaa kuin tuosta edellisestäkin tapauksesta, saattavat mennä unien piikkiin. Minulle itselleni ne kuitenkin tapahtuivat valvetilassa. Voisin sen vannoa vielä tänäkin päivänä, mutta en väitä mitään, sillä ne ovat loogisesti ajatellen mahdottomia. Käsittelen niitä sen vuoksi tässä unien yhteydessä, vaikka en itse pidä niitä unina.
Näin eräänä yönä siskoni sängyn vieressä. Hänellä oli salaperäinen ilme, hän ei puhunut mitään, mutta minusta oli kiva kun hän oli siinä. Luulin silloin että hän oli siinä oikeastikin. En muista puhuinko hänelle mitään, mutta olin usein valveilla ja yksinäinen yöllä, joten minusta oli kivaa kun joku muukin oli valveilla ja vaivautui tulla oikein katsomaan minua.
Näkymä kesti jonkun aikaa, olin melko pieni, joten ajantaju ei ollut vahvin puoleni silloin. Oli aivan selvää, että kysyin siskolta seuraavana päivänä, että muistaako hän kun oli vuoteeni vieressä viime yönä. Ei hän muistanut, eikä ilmeisesti koskaan ollut siinä seisonutkaan. Se oli jokin "näky" - tai uni. Mutta sen jälkeen kun tiesin, että sisko ei ollut oikeasti seissyt sänkyni vieressä, tuosta tapauksesta tuli valtavan pelottava. Olin usein sen jälkeen, ja vielä aikuisenakin, melko järkyttynyt kun muistan tapauksen, sillä ajattelen, että kukahan siihen sängyn viereen SEURAAVAKSI ilmaantuu - ja miten se on mahdollista.
Toinen vastaavanlainen näky, tai "uni" - jos termi tuntuu lukijasta luontevallamme :) - oli eräästä lähiseudun koirasta. Koira oli musta pystykorva. Se oli lähes aina pihalla juoksunarussa kiinni. Se oli kiukkuinen, kuten monet pihakoirat 70-luvulla olivat. Koirille ei kovin paljon tuon ajan Suomessa opetettu suvaitsevuutta vaan sitä pidettiin hyvänä että se piti tunkeilijat poissa talon pihasta. Vahtikoira oli yleinen termi; nykyisin sitä ei enää paljon käytetä.
Tuo koira, Piki nimeltään, oli kuitenkin eräänä yönä minun sängyn toisessa päässä, se seisoi lattialla ja katsoi minuun. Se vaan katsoi, tutkin sitä pitkän aikaa ja ihmettelin miten se on meillä kotona yhtäkkiä ja miksi se ei hauku ja hypi. En tiedä mitä kello oli ja voi olla että en tuntenut kelloa kovin hyvin tuolloin vielä, sillä nukuin pinnasängyssä, olin melko pieni, arviolta 4-5 vuotias.
Minun äitini heräsi ja lähti käymään WC:ssä. Katsoin kun hän kulki koiran ohi, mutta ei nähnyt sitä. Sitten hän tuli takaisin, eikä edelleenkään nähnyt koiraa. Tuosta tapahtumasta on todella kauan, noin 36 vuotta. Muistan että puhuin koirasta äidilleni, mutta en pysty muistamaan, puhuinko siitä heti silloin yöllä, vai vasta seuraavana päivänä. Äitini ei kuitenkaan ollut mitään koiraa nähnyt, mutta hän oli käynyt WC:ssä! Joten minä olin hereillä tuona hetkenä. Mikä tämä koira sitten oli, sitä en tiedä. Siksi kirjoitin siitä tähän.
Luin jokin aika sitten linkin aiheesta: http://www.voice.fi/koti/miksi-nurkassa-seisoo-kuollut-mies-pelottavimmat-asiat-joita-lapset-ovat-sanoneet/29/57457
Ehkä näistä asioista pitäisi keskustella enemmän?
3. Syntymä :
Tämä uni kertoo syntymästä, mutta tajusin sen vasta joku aika sitten. Tämä on ainoita unia, joka on toistunut säännöllisin väliajoin aina pienestä lapsesta aikuisikään saakka. Se ei ole muuttunut mihinkään vuosien saatossa, se ei voisikaan muuttua, sillä unessa ei tapahdu mitään. Siinä on vain musertava tunne halvaantumisesta, hillittömästä kauhusta ja sellaisesta tunteesta, että ei pysty liikkumaan. Näin tämän unen usein vielä yli 30-vuotiaanakin. Tämä uni oli pitkän aikaa ainoa painajainen mitä näin. Muut uneni olivat seikkailullisia, intohimoisia, luontoon liittyviä unia tai hyvin sosiaalisia unia. Vain tämä näkymätön kauhu -uni säilyi painajaisena, sellaisena painajaisena, johon todella heräsi, ja kesti kauan ennen kuin siitä palautui. Hankalinta unessa oli se, ettei siinä tapahtunut mitään, siitä oli näin ollen todella vaikea puhua ja kertoa siitä kenellekään. Silti se kauhu mikä unessa esiintyi ja ennen kaikkea hyvin konkreettinen tunne siitä, että en voi liikuttaa itseäni, oli paljon enemmän kuin missään painajaisessa.
Uneen liittyi tarve huutaa. Olisi pitänyt voida parkaista voimiensa takaa, mutta se oli yleensä mahdotonta. Joskus huutaminen onnistui lopulta kovan yrittämisen jälkeen ja siihen heräsi.
Kun tällainen uni toistuu läpi elämän, se tietenkin vaivaa toistuessaan. Unessa oli se hyvä puoli, että jälkeenpäin se tuntui aivan pölhölle, eli siihen liittynyt voimakas kauhun tunne hälveni nopeasti päivän aikana. Kuitenkin se yöllä, vastikään nähtynä oli niin voimakkaita pelon tunteita aiheuttava, että palautumisaika oli pitkä. Pusertumisen ja halvaantuneisuuden tunne oli hyvin todellinen, se tunne, että ei voi huutaa vaikka pitäisi.
Olin yli 40 vuotias ennen kuin ymmärsin mikä uni oikeastaan oli. Kerran sitten näin unessa samaan aikaan äitini, hän oli hyvin negatiivinen, ja tajusin sitten että uni oli syntymä. Kun olin tajunnut asian, en enää nähnyt unta. Olin helpottunut, olin ratkaissut sen. En usko että tulen sitä koskaan enää näkemään.
Uni vastaa syntymistä aika hyvin. Siinä oli voimakas pusertumisen tunne ja tarve huutaa, samat asiat jotka ovat syntymässäkin.
Olen yliherkkä ihmistyyppi. Jos joku kertoo minulle syntymästä, en pysty suhtautumaan siihen normaalisti. Minulle tulee ensimmäisenä mieleen tuo uni. Syntymää pidetään hauskana ja iloisena asiana, minulle se on symboli äärimmäisestä tuskasta. Pahoitteluni niille, jotka ovat eri mieltä.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
maanantai 3. helmikuuta 2014
Vedenalainen maailma
Jos visualisoin kehon liikkeitä, se tuntuu miellyttävälle ja voi laukaista psyykkisen matkan:
Näin tapahtui eräänä iltana kun oli tullut aikaisin pimeä. Elettiin talvikuukausia, sielullinen olemukseni halusi kovasti tutkimaan jotain uutta paikkaa, niinpä se lähti vaellukselle vedenalaiseen maailmaan. Se lähti uimaan ja katsastelemaan syvyyksiä. Pidin todella paljon siitä keveästä ja leijailevasta tunteesta, jaksoin uida miten pitkälle tahansa ja hengittämään vedessä. Kaikki oli valoisaa, kauniita värejä, ei kovin paljon kasvillisuutta tai eläimiä, mutta avaraa, kirkasta, kaikki mahdollisuudet unohtaa kaikki muu paitsi valoisat luolat, kaikki ihmeelliset kujat ja sokkelot. Sieluni ihastui vapauteensa ja loputtomalta tuntuvaan tutkimusmatkaan. Aina uusia värejä ja muotoja ja ennen kaikkea, suuria korkeuseroja.Tällaisiin sielun leikkikenttiin sisältyy aina opetuksia. Minulla ei käytännön syistä ole mahdollisuutta uiskennella loputtomia aikoja tällaisissa seikkailuissa. Yhden yksinkertaisen opetuksen kuitenkin sain sillä kertaa. Näin pohjahiekassa sormuksen, se oli kaunis, olisin voinut pitää sen. Päätin kuitenkin jättää sen paikoilleen hiekkaan, katselin sitä ja ajattelin, että kukaan ei enää voi löytää sitä jos nyt otan sen.
Tulin vähän ajan päästä takaisin samaan paikkaan, paikassa oli nyt monta kimmeltävää sormusta. Sydämeni täyttyi ilosta, tämä oli selvästi hyviin ajatuksiin, jakamiseen ja antamiseen perustuva paikka. Pidin siitä ja olin siitä innoissani. Jos ajattelet jakamista ja toisen iloa, saat sen ilon kymmenkertaisena takaisin.
Totta puhuen, ei sielun maailmassa tarvita sormuksia. Siellä ihminen omistaa jo kaiken mitä tarvitsee, eikä hänen tarvitse kerätä itselleen mitään. Itse asiassa kerätä ei tarvitse maallisessakaan elämässä. Kunpa sen ymmärtäisi mahdollisimman moni.
Kokeile; jätä joskus kukka kasvamaan, vaikka hyönteiselle. Anna joskus jotain jollekin, joka ei ole antanut sinulle mitään, anna muuten vaan, hetken mielijohteesta. Laita avustusta, osta arpa jollekin toiselle, älä itselle. Leiki, et ole koskaan liian vanha siihen. Elämä saattaa muuttua...
Tällä maailmalla oli kuitenkin kääntöpuolensa. Sielun maailmat ovat peilejä sisimpään. En tiedä mitä tapahtui, mutta minua alkoi muutaman viikon päästä tästä tapauksesta ahdistaa sydänalasta. Olen terve ja hyväkuntoinen ihminen. Minulla on kuitenkin tapana reagoida sydänalan tuntemuksilla moniin asioihin. Kun suljin tietoisen ajattelun ja katsoin sielun tilaa, olin jälleen tuolla vedessä, mutta nyt siellä oli sameaa ja harmaata. Kaikki loisto ja upeat värit olivat tiessään. Vedessä näkyi hahmoja, siellä oli muitakin! Hahmot olivat myrkynvihreitä olentoja, jotka uivat minua kohti. Niillä oli vääristyneet kasvot. Ne kertoivat minulle jostain mitä olin unohtanut tai jättänyt huomiotta.
En katsellut hahmoja kovin kauaa, mutta ne olivat hyvin yhtenevät sydänalan ahdistavien tuntemusten kanssa. Pian minua alkoi vaivata aamuinen, liian aikainen herääminen. Uni loppui, en saanut nukuttua enää ja tuttu puristava tunne sydänalassa aiheutti jo hengityksessä tukaluutta. Näin hahmoja uudelleen, jos katsoin sisimpääni. Piti varmaan tehdä jotain?
Chakroihin tutustuneet tietävät, että sydänchakra ilmoittaa hyvissä ajoin siitä, jos sitä pitää hoitaa. Otin käyttöön kromidiopsidin. Se on Suomessakin esiintyvä mineraali, jolla on äärimmäisen hyvät, parantavat ominaisuudet. Se on hyvä mineraali sydämen puristukseen.
HUOM! Minun pitää tässä kohtaa sanoa, että puhun jatkuvasti tunteista. En kehota ketään hoitamaan elimellisiä sydänvikoja, esim. sepelvaltimotautia, tällä tavoin mitä tässä esitän.
Kromidiopsidi on vihreä mineraali, se on yleinen esim. Outokummussa. Se on huonommin tunnettu parantava kivi, mutta se on hyvin käyttökelpoinen. Se parantaa syviä, sisimmässä olevia haavoja, kielteisiä tuntemuksia ja käyttäytymismalleja. Se luo yhteyttä juurichakran ja sydänchakran välille. Se on läpitunkeva energialtaan ja hoitotilanteessa se kannattaa sijoittaa sydänchakran alimpaan kohtaan vetämään kaikki mahdollinen ylös, tietoiseen mieleen, jossa asiat voidaan käsitellä. Kielteisen asiat muunnetaan myönteisiksi, jolloin elämänpolku kevenee ja ongelmista tulee mahdollisuuksia. Kromidiopsidia käyttäessään, ihmisen täytyy kuitenkin hyväksyä sen vääjäämätön tapa kitkeä rikkaruohoja. Pitää hyväksyä omat vikansa ja osata luovuttaa, sallia itsensä kalibroitua uudelleen.
Saatoin luottaa tuohon, niin kovin vanhalta ja viisaalta tuntuvaan, kotimaiseen ystävääni. Pian minua ei enää valvottanut aamuyöstä, vaan saatoin nukkua sen ajan minkä tarvitsen.
Näen yhä, jos tahdon, nuo ikävän näköiset vedenneidot, mutta ne eivät enää hätkähdytä minua. Eikä minua myöskään koske sydänalaan, minulla ei ole enää hengitysvaikeuksia aamulla, joten voin siirtyä seuraavaan seikkailuun.
Minulla on kuitenkin sellainen olo, että olen päässyt liian helpolla. Ehkä palaan tähän asiaan vielä.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Puut
Tarkastelen puita tietenkin tämän blogin hengessä, eli rajatiedon näkökulmasta. Välitän näillä teksteillä sellaista tietoa, mitä koen intuitiivisesti. Olen kotonani intuitiivisessa maailmassa. Menen puun viereen, keskityn siihen ja alan nähdä kuvia ja kuulla viestejä. Olen joskus hävennyt tällaisia ajatuksia mutta nykysin olen päättänyt että en enää häpeä. Jos en eläisi intuition mukaan, olisin tod. näk. lakannut elämästä jo kauan sitten. Olen intuition riivaama, kaikki muu on vähemmän kiinnostavaa. Hoidan välttämättömät asiat elämässäni, työn ja kirjanpidon, vakuutukset ja muut käytännön asiat, mutta kun ne on hoidettu, minä muutun omaksi itsekseni.
1. Yhteys Koivuun
Viimeksi kun olin intuitiivisessa yhteydessä puuhun, olin pahassa virustaudissa, olin erittäin kipeä. Päähän sattui niin hirveästi että sitä on vaikea kuvailla. Eräänä yönä päänsärky loppui joskus aamuyöstä. Sain opetella kuitenkin sen avulla muutamia asioita. Uskon että jokaisen kärsimyksen juurella on aarre. Niinpä ajattelin että myös särky yrittää kertoa minulle jotain, riisua minua jostain turhasta uskomuksesta ja näyttää minulle totuuden. Niinpä minä menin yölliselle eteeriselle matkalle pihakoivuni luo. Minulla on ollut monia hyviä hetkiä koivun kanssa. Tämä on niistä viimeisin.
Kun menin koivin lähelle, se näyttäytyi minulle ensin aivan erilaisena kuin se on tavallisesti. Elettiin talviaikaa, joten lehtiä ei ollut. Mutta minä näin koivun sellaisena hohtavana, sinisenä/valkoisena pylväänä, joka kohosi taivaalle ja syöksyi maahan. Se oli loistava valopatsas. Sellaisena näin pihakoivun. Normaalisti se on kaksihaarainen, muutaman kymmenen vuoden ikäinen puu.
Minä kerroin koivulle ongelmani, että olen yrittänyt nukkua jo monta tuntia mutta särky vaivaa minua. Että olen kärsinyt särystä jo monta yötä ja haluan siitä eroon. Koivussa on aina ollut sellainen olento, joka puhuu minulle. Se on herttainen ja ystävällinen ja sillä on aina jotain mielenkiintoista kerrottavaa. Nyt se halusi näyttää minulle puun todellisen olemuksen; se on hohtavaa valoa. Sanon koivussa asuvaa olentoa Koivu-Deevaksi tässä tekstissä. Se ei ole nimennyt itseään niin, mutta on helpompaa kirjoittaa siitä, jos sillä on jokin nimi. Sen lisäksi että Koivu-Deeva näytti puun todellisen olemuksen, se näytti paikan, jossa se asuu, puun keskellä. Se kertoi oleilevansa siellä usein, mutta on joskus toisaalla, hoitamassa asioita. Tämä oli ensimmäinen kerta kun se kutsui minut puuasumukseen, puun rungon sisälle. Tällainen paikka kaiketi oli puun energiatodellisuudessa, sillä se oli liian tilava ollakseen puun sisällä fyysisesti. Paikka oli huone, jossa saattoi oleskella, mutta se ei ollut kovin suuri. Siitä avautui ajoittain näkymä alas ja ylös ja näkymä poikkesi siitä, mitä normaalisti olisi näkynyt. Huoneen yläpuolelta pääsi puun latvukseen, jossa oli jonkunlainen jumalatarhahmo. Huoneen alapuolelta näkyi yllättäviä asioita, ikään kuin maan uumeniin, sulaan laavaan ja tuleen. En ymmärtänyt sitä täysin, mutta tajusin että se on tärkeää puun ja sen hengen elämän kannalta. Sen piti olla yhteydessä näihin perusvoimiin; eli kuohuviin uumeniin alhaalla ja henkiseen papittareen ylhäällä.
Koivu-Deeva näytti minulle näitä asioita mutta ei selittänyt kaikkea. Hän selitti lähinnä niitä asioita, minkä vuoksi on joskus enemmän tai vähemmän tässä pienessä huoneessa. Hän oli myös pahoillaan siitä, että tulen hänen ja puun luokse yleensä vain silloin kun minulla on jokin huonosti, eli jos olen sairas tai minulla on muita huolia. Koivu-Deea ei ollut siitä huolissaan itsensä tai puun takia, vaan minun vuokseni. Hän ei pitänyt sitä viisaana, että koivun olemus henkisessä mielessä kiinnosti minua vain silloin kun arvelin siitä olevan minulle hyötyä. Toisin sanoen, että minun on sairastuttava ennen kuin tajuan että minun on pidettävä henkinen yhteys voimassa. En voi paeta vastuuta omasta sielustani ja keskittyä pelkkään työhön, liikuntaan, ihmissuhteisiin ja harrastukseen. En voi vain mennä kuin zombie ja istua esim. Facebookin ääreen ja katsoa mitä se tarjoaa minulle. Sellainen passivoi ja ennen pitkää kadotan oman elämäni merkityksen.
On siis oma vikani jos sairastun. Koivu-Deeva ei tarjonnut minulle muuta helpotusta lohduttomaan särkyyn kuin keskittymisen sydämeen. Se neuvoi minua lakkaamaan ajattelemasta. Minun piti olla kuin minulla ei olisi yhtäkään ajatusta, ei yhtäkään mielipidettä. Minun piti ehdottomasti ja kokonaan lakata elämästä päässäni. Sen hetken kun onnistun olemaan laskematta yhtäkään ajatusta päähäni, pääsen päänsärystäni eroon. Minun piti pään sijaan keskittyä sydämeen. Minun piti luottaa sydämeen. Minun piti laskea kaikki aivoihin tarkoitetut ajatukset sydämeen, Olla ajattelematta yhtään asiaa. Onnistuin siinä aina hetkittäin ja - sillä hetkellä kun pystyin olemaan ajattelematta yhtään ajatusta, minun vihlova ja hirveä päänsärkyni lakkasi. Mutta sitä kesti vain hetken. Heti kun yritin analysoida tilannetta aivoilla, särky alkoi, Ja se oli hirveää.
Koivu-Deeva huomasi kuitenkin että aloin saada jujusta kiinni. Olin itse todennut sen, että ajatukseni aiheuttivat päänsäryn, niinpä ajatukseni sen myös poistivat.
2. Koivun parantava voima
Tästä kokemuksesta on kauan aikaa, noin kymmenen vuotta. En kokenut silloin mitään erityistä itse. Sen sijaan minulla oli seurana eräs rouva ja hänellä oli tapana nojata lenkkipolun varrella kasvaviin koivuihin. Hän teki niin rentoutuakseen. Rouvalla oli tuolloin kipeä jalka ja kun hän nojasi koivuun. Laitoin koivun runkoa vasten sinisen kiven, se oli lapislazuli -niminen mineraali. Seuralaiseni kysyi minulta mitä teen ja ilmoitti että hänen särkykohdassa tuntuu nipistystä joka kerta kun laitan kiven koivun runkoa vasten, hän nojasi tuohon puuhun selkä runkoa vasten. Kokeilimme sitten ihan tietoisesti tätä asiaa ja se tuntui hassulle. Ikään kuin kivi olisi välittänyt jonkun signaalin puun kautta kehoon.
3. Hieman lisää puu- ja kiviparannusta
En oikeastaan tiedä miten puu ja kivi reagoivat yhdessä. Jos menen itse selkä puuta vasten ja painan kädessäni olevan kiven runkoa vasten, tunnen merkittävää kohinaa sisimmässäni ja visualisointikykyni nousee suuresti. Olen myös joskus vapautunut tällöin minua vaivaavasta terveysongelmasta. Ne eivät ole olleet kovin vakavia sairauksia vaan esim. tyypillisiä pikkuvaivoja, tosin joskus myös hankalia ja itsepintaisia bakteeritulehduksia jotka eivät ole menneet antibiooteilla ohi. Näiden sairauksien taittuminen on tietenkin jäänyt lähtemättömästi mieleen. Kerran erästä bakteeritulehdusta hoidettiin kolmellakin perättäisellä antibioottikuurilla, mutta kuureilla ei ollut sairauteen mitään vaikutusta. Ihmettelenkin, miksi minun tuohon aikaan piti juosta lääkärillä itsepäisesti hakemaan pillereistä parannusta. Olihan minulla jo tuolloinkin tietämystä siitä, että puut ja kivet helpottavat ongelmissa. Se johtuu ehkä kulttuurista, että ensin piti mennä lääkärille ja vasta sitten luottaa itseensä ja omaan luontosuhteeseensa. Kunpa kulttuuri muuttuisi. Nykyisin turvaudun ensi sijassa oman energiakehon tuntemiseen, siihen on aina auttajia olemassa, koska luonto haluaa että ihminen löytää oman eheän itsensä, joka luonnostaan hylkii viruksia ja bakteereita.
4. Kivi-puu meditaatio kurssilla:
Pidin kerran jalokiviterapiaa käsittelevää kurssia Rovaniemellä. Päätin ottaa kurssiohjelmaan mukaan tällaisen kivi-puu -meditaation. Kaikki kurssilaiset (20 hlö) kokivat sen todella merkittävänä asiana. En voinut tuolloin ajan puutteen takia haastatella ja merkitä muistiin kaikkien kokemuksia. Jotkut tahtoivat myös pitää tuntemukset omana tietonaan, mutta ihmisiä kiinnosti asia kovasti. Kurssin puumeditaatio -osuus meni jotakuinkin siten, että jokainen kurssilainen sai valita oman kivensä intuitiivisesti ja sitten menimme ulos. Valitsimme kurssipaikan pihalta jokainen oman suuren mäntymme, jonka vierellä aloimme meditoida. Ihmiset tunsivat energiavirran, joka kulkee kivestä puuhun, puusta kiveen ja pyörteenä kulkee myös heidän oman kehonsa lävitse.
Minä olen henkinen etsijä. En koskaan väitä tietäväni mitään asiaa läpikotaisin. Minä vain koen ja jos joku kertoo minulle kokemuksiaan, painan ne mieleen. Etsin yhteneväisyyksiä ja pyrin aitouteen. En halua keksittyjä ihmekokemuksia. Ihmisestä huomaa milloin hän aidosti havaitsee jotain fyysisten aistien ulkopuolella olevaa. Hän pursuaa iloa ja hän vapautuu pelosta:
Tällaisesta riemusta jää niin hyvä olo, että sen muistaa kauan
5. Meditaatiot lenkkipolun varrella:
Päivitän blogia silloin tällöin, jatkoa seuraa...
1. Yhteys Koivuun
Viimeksi kun olin intuitiivisessa yhteydessä puuhun, olin pahassa virustaudissa, olin erittäin kipeä. Päähän sattui niin hirveästi että sitä on vaikea kuvailla. Eräänä yönä päänsärky loppui joskus aamuyöstä. Sain opetella kuitenkin sen avulla muutamia asioita. Uskon että jokaisen kärsimyksen juurella on aarre. Niinpä ajattelin että myös särky yrittää kertoa minulle jotain, riisua minua jostain turhasta uskomuksesta ja näyttää minulle totuuden. Niinpä minä menin yölliselle eteeriselle matkalle pihakoivuni luo. Minulla on ollut monia hyviä hetkiä koivun kanssa. Tämä on niistä viimeisin.
Kun menin koivin lähelle, se näyttäytyi minulle ensin aivan erilaisena kuin se on tavallisesti. Elettiin talviaikaa, joten lehtiä ei ollut. Mutta minä näin koivun sellaisena hohtavana, sinisenä/valkoisena pylväänä, joka kohosi taivaalle ja syöksyi maahan. Se oli loistava valopatsas. Sellaisena näin pihakoivun. Normaalisti se on kaksihaarainen, muutaman kymmenen vuoden ikäinen puu.
Minä kerroin koivulle ongelmani, että olen yrittänyt nukkua jo monta tuntia mutta särky vaivaa minua. Että olen kärsinyt särystä jo monta yötä ja haluan siitä eroon. Koivussa on aina ollut sellainen olento, joka puhuu minulle. Se on herttainen ja ystävällinen ja sillä on aina jotain mielenkiintoista kerrottavaa. Nyt se halusi näyttää minulle puun todellisen olemuksen; se on hohtavaa valoa. Sanon koivussa asuvaa olentoa Koivu-Deevaksi tässä tekstissä. Se ei ole nimennyt itseään niin, mutta on helpompaa kirjoittaa siitä, jos sillä on jokin nimi. Sen lisäksi että Koivu-Deeva näytti puun todellisen olemuksen, se näytti paikan, jossa se asuu, puun keskellä. Se kertoi oleilevansa siellä usein, mutta on joskus toisaalla, hoitamassa asioita. Tämä oli ensimmäinen kerta kun se kutsui minut puuasumukseen, puun rungon sisälle. Tällainen paikka kaiketi oli puun energiatodellisuudessa, sillä se oli liian tilava ollakseen puun sisällä fyysisesti. Paikka oli huone, jossa saattoi oleskella, mutta se ei ollut kovin suuri. Siitä avautui ajoittain näkymä alas ja ylös ja näkymä poikkesi siitä, mitä normaalisti olisi näkynyt. Huoneen yläpuolelta pääsi puun latvukseen, jossa oli jonkunlainen jumalatarhahmo. Huoneen alapuolelta näkyi yllättäviä asioita, ikään kuin maan uumeniin, sulaan laavaan ja tuleen. En ymmärtänyt sitä täysin, mutta tajusin että se on tärkeää puun ja sen hengen elämän kannalta. Sen piti olla yhteydessä näihin perusvoimiin; eli kuohuviin uumeniin alhaalla ja henkiseen papittareen ylhäällä.
Koivu-Deeva näytti minulle näitä asioita mutta ei selittänyt kaikkea. Hän selitti lähinnä niitä asioita, minkä vuoksi on joskus enemmän tai vähemmän tässä pienessä huoneessa. Hän oli myös pahoillaan siitä, että tulen hänen ja puun luokse yleensä vain silloin kun minulla on jokin huonosti, eli jos olen sairas tai minulla on muita huolia. Koivu-Deea ei ollut siitä huolissaan itsensä tai puun takia, vaan minun vuokseni. Hän ei pitänyt sitä viisaana, että koivun olemus henkisessä mielessä kiinnosti minua vain silloin kun arvelin siitä olevan minulle hyötyä. Toisin sanoen, että minun on sairastuttava ennen kuin tajuan että minun on pidettävä henkinen yhteys voimassa. En voi paeta vastuuta omasta sielustani ja keskittyä pelkkään työhön, liikuntaan, ihmissuhteisiin ja harrastukseen. En voi vain mennä kuin zombie ja istua esim. Facebookin ääreen ja katsoa mitä se tarjoaa minulle. Sellainen passivoi ja ennen pitkää kadotan oman elämäni merkityksen.
On siis oma vikani jos sairastun. Koivu-Deeva ei tarjonnut minulle muuta helpotusta lohduttomaan särkyyn kuin keskittymisen sydämeen. Se neuvoi minua lakkaamaan ajattelemasta. Minun piti olla kuin minulla ei olisi yhtäkään ajatusta, ei yhtäkään mielipidettä. Minun piti ehdottomasti ja kokonaan lakata elämästä päässäni. Sen hetken kun onnistun olemaan laskematta yhtäkään ajatusta päähäni, pääsen päänsärystäni eroon. Minun piti pään sijaan keskittyä sydämeen. Minun piti luottaa sydämeen. Minun piti laskea kaikki aivoihin tarkoitetut ajatukset sydämeen, Olla ajattelematta yhtään asiaa. Onnistuin siinä aina hetkittäin ja - sillä hetkellä kun pystyin olemaan ajattelematta yhtään ajatusta, minun vihlova ja hirveä päänsärkyni lakkasi. Mutta sitä kesti vain hetken. Heti kun yritin analysoida tilannetta aivoilla, särky alkoi, Ja se oli hirveää.
Koivu-Deeva huomasi kuitenkin että aloin saada jujusta kiinni. Olin itse todennut sen, että ajatukseni aiheuttivat päänsäryn, niinpä ajatukseni sen myös poistivat.
2. Koivun parantava voima
Tästä kokemuksesta on kauan aikaa, noin kymmenen vuotta. En kokenut silloin mitään erityistä itse. Sen sijaan minulla oli seurana eräs rouva ja hänellä oli tapana nojata lenkkipolun varrella kasvaviin koivuihin. Hän teki niin rentoutuakseen. Rouvalla oli tuolloin kipeä jalka ja kun hän nojasi koivuun. Laitoin koivun runkoa vasten sinisen kiven, se oli lapislazuli -niminen mineraali. Seuralaiseni kysyi minulta mitä teen ja ilmoitti että hänen särkykohdassa tuntuu nipistystä joka kerta kun laitan kiven koivun runkoa vasten, hän nojasi tuohon puuhun selkä runkoa vasten. Kokeilimme sitten ihan tietoisesti tätä asiaa ja se tuntui hassulle. Ikään kuin kivi olisi välittänyt jonkun signaalin puun kautta kehoon.
3. Hieman lisää puu- ja kiviparannusta
En oikeastaan tiedä miten puu ja kivi reagoivat yhdessä. Jos menen itse selkä puuta vasten ja painan kädessäni olevan kiven runkoa vasten, tunnen merkittävää kohinaa sisimmässäni ja visualisointikykyni nousee suuresti. Olen myös joskus vapautunut tällöin minua vaivaavasta terveysongelmasta. Ne eivät ole olleet kovin vakavia sairauksia vaan esim. tyypillisiä pikkuvaivoja, tosin joskus myös hankalia ja itsepintaisia bakteeritulehduksia jotka eivät ole menneet antibiooteilla ohi. Näiden sairauksien taittuminen on tietenkin jäänyt lähtemättömästi mieleen. Kerran erästä bakteeritulehdusta hoidettiin kolmellakin perättäisellä antibioottikuurilla, mutta kuureilla ei ollut sairauteen mitään vaikutusta. Ihmettelenkin, miksi minun tuohon aikaan piti juosta lääkärillä itsepäisesti hakemaan pillereistä parannusta. Olihan minulla jo tuolloinkin tietämystä siitä, että puut ja kivet helpottavat ongelmissa. Se johtuu ehkä kulttuurista, että ensin piti mennä lääkärille ja vasta sitten luottaa itseensä ja omaan luontosuhteeseensa. Kunpa kulttuuri muuttuisi. Nykyisin turvaudun ensi sijassa oman energiakehon tuntemiseen, siihen on aina auttajia olemassa, koska luonto haluaa että ihminen löytää oman eheän itsensä, joka luonnostaan hylkii viruksia ja bakteereita.
4. Kivi-puu meditaatio kurssilla:
Pidin kerran jalokiviterapiaa käsittelevää kurssia Rovaniemellä. Päätin ottaa kurssiohjelmaan mukaan tällaisen kivi-puu -meditaation. Kaikki kurssilaiset (20 hlö) kokivat sen todella merkittävänä asiana. En voinut tuolloin ajan puutteen takia haastatella ja merkitä muistiin kaikkien kokemuksia. Jotkut tahtoivat myös pitää tuntemukset omana tietonaan, mutta ihmisiä kiinnosti asia kovasti. Kurssin puumeditaatio -osuus meni jotakuinkin siten, että jokainen kurssilainen sai valita oman kivensä intuitiivisesti ja sitten menimme ulos. Valitsimme kurssipaikan pihalta jokainen oman suuren mäntymme, jonka vierellä aloimme meditoida. Ihmiset tunsivat energiavirran, joka kulkee kivestä puuhun, puusta kiveen ja pyörteenä kulkee myös heidän oman kehonsa lävitse.
Minä olen henkinen etsijä. En koskaan väitä tietäväni mitään asiaa läpikotaisin. Minä vain koen ja jos joku kertoo minulle kokemuksiaan, painan ne mieleen. Etsin yhteneväisyyksiä ja pyrin aitouteen. En halua keksittyjä ihmekokemuksia. Ihmisestä huomaa milloin hän aidosti havaitsee jotain fyysisten aistien ulkopuolella olevaa. Hän pursuaa iloa ja hän vapautuu pelosta:
Tällaisesta riemusta jää niin hyvä olo, että sen muistaa kauan
En edes tiedä miten paljon erilaisia käyttökohteita tällaisella yksinkertaisella luontoyhteydellä voi olla. Minulle riittää että saan kokea niitä edes ohikiitävän hetken. Jos yksikin ihminen kokee edes yhden tällaisen energeettisen yhteyden, se on valtavan paljon.
Huom! Näissä teksteissä on mainittu tähän mennessä kaksi puulajia; koivu ja mänty, mutta en usko että mikään puu tai mikään kasvi olisi huonompi tai parempi yhteys kuin toinen. Jokaisella lajilla on oma tehtävänsä.5. Meditaatiot lenkkipolun varrella:
Päivitän blogia silloin tällöin, jatkoa seuraa...
Ihmisen suhde luontoon vs.tutkimukset
Luin jokin aika sitten deevoista, jotka hallitsevat kasveja. Jokaisella yksittäisellä deevalla oli kasvi hoidettavanaan ja jokaisella kasvilajilla oli oma, kaikkia tietynlajisia kasveja hallitseva deeva, joka piti huolta kaikista saman lajin kasveista.
Olen taipuvainen uskomaan tuollaiseen. Ajattelen niin, että kun entisajan ihmiset ottivat selvää kasvien parantavista ominaisuuksista, nuo deevat tulivat puhumaan heille, esim. unessa ja kertoivat kuinka mitäkin kasvia voi käyttää avuksi esim. sairauden hoitoon. Silloin kun ihmisillä ei ole ollut laboratorioita, he ovat luottaneet enemmän omaan vaistoonsa. Mikään ei ole niin arvokasta kuin luottaa omaan vaistoon. Nykyisin luetaan tiedemiesten tutkimuksia kuin Raamattua, ollaan ylpeitä kun luetaan jokin asia ja oletetaan että se on syvin totuus. Sitten, esim. vuoden päästä, tulee uudet tutkimukset, jotka osoittaa nuo "pyhinä pitämämme" aikaisemmat tutkimukset vääriksi.
Ei elämä voi olla tällaista piirileikkiä! Etenkin kun tutkimuksiin kulutetaan valtava määrä luonnonvaroja. Vielä pahemmin on asiat, jos jokin taho maksaa tutkimuksen, tai vääristelee tuloksia, ja sen avulla saa markkinoitua jotain haitallista, tai ei hyödyllistä asiaa ihmisille.
Minun on helppo uskoa siihen että ihmiset ovat nähneet unia jotka ovat helpottaneet ratkaisujen tekemistä. Näen itsekin tuollaisia unia. Kehottaisin siis ajattelemaan asiaa, tutkimaan omaa yhteyttä luontoon. Mitä näet, mitä kuulet? Juuri sinulla voi olla yhteys johonkin luonnonilmiöön, kasviin tai eläimeen. Luota itseesi. Yritä kommunikoida luonnon kanssa, odota kärsivällisesti että se vastaa.
Odotan aikaa jolloin ihmiset voivat vapautua valheellisista tutkimuksista ja alkaa luottaa omaan sisimpään; lakata uskomasta teorioihin, joilla yritetään kartuttaa jonkun tietyn tahon tilipussia, sen sijaan että ravitaan ihmisiä ja autetaan heitä elämässä eteenpäin.
Ongelmana on tietenkin se, että mitä pidemmälle aika kuluu, sitä köyhemmäksi luonnollinen lajisto hupenee. Toivottavasti trendi hiipuu pikkuhiljaa ja lajien katoaminen hidastuisi.
Olen joskus kysynyt kasvien hengiltä, mitä sitten tapahtuu kun lajit katoavat eikä niitä enää ole mahdollista löytää maapallolta. Sain sellaisen vastauksen, että kasvien hallitsijat säilyvät samoin ja kasvit ovat energiatasolla olemassa, mutta niiden tuottamia aineita ei toki enää voi ottaa käyttöön.
Olen taipuvainen uskomaan tuollaiseen. Ajattelen niin, että kun entisajan ihmiset ottivat selvää kasvien parantavista ominaisuuksista, nuo deevat tulivat puhumaan heille, esim. unessa ja kertoivat kuinka mitäkin kasvia voi käyttää avuksi esim. sairauden hoitoon. Silloin kun ihmisillä ei ole ollut laboratorioita, he ovat luottaneet enemmän omaan vaistoonsa. Mikään ei ole niin arvokasta kuin luottaa omaan vaistoon. Nykyisin luetaan tiedemiesten tutkimuksia kuin Raamattua, ollaan ylpeitä kun luetaan jokin asia ja oletetaan että se on syvin totuus. Sitten, esim. vuoden päästä, tulee uudet tutkimukset, jotka osoittaa nuo "pyhinä pitämämme" aikaisemmat tutkimukset vääriksi.
Ei elämä voi olla tällaista piirileikkiä! Etenkin kun tutkimuksiin kulutetaan valtava määrä luonnonvaroja. Vielä pahemmin on asiat, jos jokin taho maksaa tutkimuksen, tai vääristelee tuloksia, ja sen avulla saa markkinoitua jotain haitallista, tai ei hyödyllistä asiaa ihmisille.
Minun on helppo uskoa siihen että ihmiset ovat nähneet unia jotka ovat helpottaneet ratkaisujen tekemistä. Näen itsekin tuollaisia unia. Kehottaisin siis ajattelemaan asiaa, tutkimaan omaa yhteyttä luontoon. Mitä näet, mitä kuulet? Juuri sinulla voi olla yhteys johonkin luonnonilmiöön, kasviin tai eläimeen. Luota itseesi. Yritä kommunikoida luonnon kanssa, odota kärsivällisesti että se vastaa.
Odotan aikaa jolloin ihmiset voivat vapautua valheellisista tutkimuksista ja alkaa luottaa omaan sisimpään; lakata uskomasta teorioihin, joilla yritetään kartuttaa jonkun tietyn tahon tilipussia, sen sijaan että ravitaan ihmisiä ja autetaan heitä elämässä eteenpäin.
Ongelmana on tietenkin se, että mitä pidemmälle aika kuluu, sitä köyhemmäksi luonnollinen lajisto hupenee. Toivottavasti trendi hiipuu pikkuhiljaa ja lajien katoaminen hidastuisi.
Olen joskus kysynyt kasvien hengiltä, mitä sitten tapahtuu kun lajit katoavat eikä niitä enää ole mahdollista löytää maapallolta. Sain sellaisen vastauksen, että kasvien hallitsijat säilyvät samoin ja kasvit ovat energiatasolla olemassa, mutta niiden tuottamia aineita ei toki enää voi ottaa käyttöön.
perjantai 24. tammikuuta 2014
Toisessa todellisuudessa eläminen
Liitän tähän hieman tekstiä valikoiden sivustolta: http://www.adonai.fi/3636
Sillä se täsmää hämmästyttävästi omien kokemusten kanssa. On todella hassua kokea jotain erityistä, ja lukea tällainen teksti sen jälkeen. Jos olisi toisin päin, lukisi ensin tekstin ja sitten alkaisi hihhuloimaan, että "Jee, minäpä aikamatkailen tässä kilkutikökyti" en viittisi kehtaa sanoa että olen ihminen. Mutta minulla todella on ollut tämän tyyppisiä asioita. Olen vieraillut sellaisessa uudessa maailmassa, joka on kuten maapallo, mutta asiat tapahtuvat erilaisten lakien mukaan. Siellä ei esim. voi ostaa eikä myydä mitään. Jos haluaa jotain, pitää keskittyä asiaan ja toivoa, että se tulee itselle. Jos on sen asian veroinen, se tulee. Jos ei ole, pitää odottaa. Tästä esimerkistä huolimatta tuo maailma ei ole sellainen, jossa jatkuvasti halutaan jotain, toisin kuin tämä meidän maailma täällä.
HELPPO LIIKKUMINEN 3D:N ULKOPUOLELLA ON UUTTA MAAILMAANNEKanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
21.1.2014 (suom. Pirjo Laine)
Rakkaat ystävät,
Tavallinen pelko matkustettaessa 3D:n ulkopuolella on, että te ette palaa maan päälle. Se ei ole mahdollista, sillä olette maapallolta tässä elämässä. Ette aina, kenties entisessä tai tulevassa elämässänne - mutta nyt.
Kenties ymmärtäisitte paremmin tätä pelkoa, jos muistelisitte avaruusmatkailun tuntemattomuutta 1950-luvun lopulla. Monet pelkäsivät, että astronautit jotka lähetettäisiin taivaalle, eivät palasi. Kuumaisemat ovat nyt teille tuttuja - ainakin kuun ulkopuoli 3D-silmillä katsottuna. Mutta avaruusmatkailun varhaisemmissa vaiheissa taiteilijat, tiedemiehet ja insinöörit arvailivat ja kehittivät avaruusaluksia sen mukaisesti.
Monet teistä tuntevat, näkevät tai kokevat jo toisia aikoja, ulottuvuuksia ja paikkoja valvetilassa. Mutta sellaiset kokemukset eivät ole odotettuja tai tuttuja, joten sivuutatte ne. Ajatellaan, että sellaisilla aistimuksilla on vähän merkitystä - pelkästään silmienne oikku tai korvienne tai muiden aistienne kepponen leikkii kanssanne. Ette pysty näkemään tai tuntemaan ilmiselvää, koska ette odota sitä.
Jotkut teistä ovat huolissaan siitä, että sellainen matkustaminen pakottaa teidät sivuuttamaan tai poistamaan 3D-maailmanne. Se on totta tavallaan. Kuten tietokoneohjelmaan tai -peliin syventyneenä, ette ole kovin kiinnostunut siitä, mitä 3D-elämänne muissa osissa tapahtuu.
Matkustaminen eri universumeihin tai aikajaksoihin on samanlaista - erityisesti ensin. Olette fyysisesti maapallolla, mutta ajatuksenne ja tunteenne saattavat olla muualla. Niin kuin opetellessanne ajamaan autoa, teidän oli vaikea ymmärtää, miten oli mahdollista ajaa, puhua matkustajille ja kuunnella radiota samanaikaisesti.
Jotkut pelkäävät, että matkustaminen ja kommunikointi toisissa maailmoissa ja ajoissa on niin jännittävää, että te ette halua viettää paljon aikaa yksitoikkoisessa 3D:ssä. Ensin se saattaa olla totta. Mutta kun sopeudutte uusiin asiantuntemusalueisiinne, varaatte aikaa matkustamiseen. Tämä ei taaskaan eroa uuden auton ostamisesta, minkä vekottimet ja ominaisuudet ensin kiehtovat teitä, kuitenkin se kehittyy vain peruskulkutavaksi.
Ne jotka ovat innostuneita matkustamisesta valveaikana, tietävät, että olette täysin kykeneviä tekemään sen nyt. Itse asiassa olette aina kyenneet. Mutta maan uskomusmallit eivät kannustaneet teitä, eikä sen hankaluuskaan houkutellut.
Monet viimeaikaiset ja jatkuvat energiapaketit joita säteillään maan päälle, yllyttävät teitä heittämään sivuun aiemmat havaintonne ja avaamaan mahdollisuususkomuksenne - sekä tekevät uuden maan työkalusarjan osien tutkimisesta helpompaa.
Valvetilamatkailu oli hankalaa, ennen kuin nämä uuden maan energiat alkoivat pommittaa teitä. Ne jotka osasivat sen, tekivät monia valmisteluja ja ajatusprosesseja ennen ensimmäistäkään seikkailua. Tämän päivän ulottuvuus- ja aikamatkailu on vähän kuin puhelimenluurin nostamista ja puhumista - mitään muuta ei vaadita.
Helppo liikkuminen ja mestaruus ovat uutta maailmaanne. Sallikaa itsenne uskoa, ettei ole enää teidän itsenne tai yhteiskuntanne tyrkyttämiä rajoja. Uskokaa mahdollisuuksiin ja niin tulee olemaan. Uskokaa rajoituksiin ja jäätte maan päälle pienen tai olemattoman ohjattavuuden ja ilon kera. Niin olkoon. Aamen.
Keskustelkaa, kertokaa, tuokaa esiin jos teillä on tällaisia kokemuksia, saattaa olla että siinä vierellänne on toinen, jolla myös on kokemuksia, mutta ette arvaa sitä päällepäin!
Tässä kaikessa niin hienoa on se, että vihdoin voi pitää elämistä maan päällä vain "harrastuksena", asioita tapahtuu, voit loukkaantua, sairastua, jne. mutta sinulla on aina paikka omassa sielussa ja pääset vapautumaan milloin tahansa. Mikään ei enää voi satuttaa kuten joskus ennen. Tämä mahdollisuus EI tee elämisestä maapallolla tylsää, vaan nyt siihen voi suhtautua objektiivisesti. Voi myös tiedostaa sen miten lyhyt elämä on. Siihen voi nyt ladata täyden fokuksen juuri siksi, että tietää olevansa turvassa, ei enää olosuhteiden armoilla.
Toisessa todellisuudessa matkusteleminen oli mahdollista myös 70-luvulla, jolloin synnyin, harrastin sitä pienenä, etenkin kylminä talvi-iltoina kun sain olla yksin ulkona ja lumimaailma oli minun "avaruuteni". Toisen todellisuuden, ikään kuin tämän todellisuuden "päällä" olevia maailmoja koin varsin paljon 90-luvulla, jolloin oli muutamia erittäin dynaamisia vaiheita. Joksikin aikaa nämä loppuivat omasta elämästä, mutta ovat viime aikoina tulvineet suurella voimalla uudelleen tietoisuuteen. Muutosta edelliseen on etenkin se, että tuntuu kuin koko olemus ja kaikki chakrat siirtyisivät tietoisuudessa eteenpäin, ei enää vain esim. kurkku- ja otsachakra, vaan myös sydän ja juuri, jotka aikaisemmin tuppasivat jäämään pois kyydistä.
Sillä se täsmää hämmästyttävästi omien kokemusten kanssa. On todella hassua kokea jotain erityistä, ja lukea tällainen teksti sen jälkeen. Jos olisi toisin päin, lukisi ensin tekstin ja sitten alkaisi hihhuloimaan, että "Jee, minäpä aikamatkailen tässä kilkutikökyti" en viittisi kehtaa sanoa että olen ihminen. Mutta minulla todella on ollut tämän tyyppisiä asioita. Olen vieraillut sellaisessa uudessa maailmassa, joka on kuten maapallo, mutta asiat tapahtuvat erilaisten lakien mukaan. Siellä ei esim. voi ostaa eikä myydä mitään. Jos haluaa jotain, pitää keskittyä asiaan ja toivoa, että se tulee itselle. Jos on sen asian veroinen, se tulee. Jos ei ole, pitää odottaa. Tästä esimerkistä huolimatta tuo maailma ei ole sellainen, jossa jatkuvasti halutaan jotain, toisin kuin tämä meidän maailma täällä.
HELPPO LIIKKUMINEN 3D:N ULKOPUOLELLA ON UUTTA MAAILMAANNEKanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
21.1.2014 (suom. Pirjo Laine)
Rakkaat ystävät,
Tavallinen pelko matkustettaessa 3D:n ulkopuolella on, että te ette palaa maan päälle. Se ei ole mahdollista, sillä olette maapallolta tässä elämässä. Ette aina, kenties entisessä tai tulevassa elämässänne - mutta nyt.
Kenties ymmärtäisitte paremmin tätä pelkoa, jos muistelisitte avaruusmatkailun tuntemattomuutta 1950-luvun lopulla. Monet pelkäsivät, että astronautit jotka lähetettäisiin taivaalle, eivät palasi. Kuumaisemat ovat nyt teille tuttuja - ainakin kuun ulkopuoli 3D-silmillä katsottuna. Mutta avaruusmatkailun varhaisemmissa vaiheissa taiteilijat, tiedemiehet ja insinöörit arvailivat ja kehittivät avaruusaluksia sen mukaisesti.
Monet teistä tuntevat, näkevät tai kokevat jo toisia aikoja, ulottuvuuksia ja paikkoja valvetilassa. Mutta sellaiset kokemukset eivät ole odotettuja tai tuttuja, joten sivuutatte ne. Ajatellaan, että sellaisilla aistimuksilla on vähän merkitystä - pelkästään silmienne oikku tai korvienne tai muiden aistienne kepponen leikkii kanssanne. Ette pysty näkemään tai tuntemaan ilmiselvää, koska ette odota sitä.
Jotkut teistä ovat huolissaan siitä, että sellainen matkustaminen pakottaa teidät sivuuttamaan tai poistamaan 3D-maailmanne. Se on totta tavallaan. Kuten tietokoneohjelmaan tai -peliin syventyneenä, ette ole kovin kiinnostunut siitä, mitä 3D-elämänne muissa osissa tapahtuu.
Matkustaminen eri universumeihin tai aikajaksoihin on samanlaista - erityisesti ensin. Olette fyysisesti maapallolla, mutta ajatuksenne ja tunteenne saattavat olla muualla. Niin kuin opetellessanne ajamaan autoa, teidän oli vaikea ymmärtää, miten oli mahdollista ajaa, puhua matkustajille ja kuunnella radiota samanaikaisesti.
Jotkut pelkäävät, että matkustaminen ja kommunikointi toisissa maailmoissa ja ajoissa on niin jännittävää, että te ette halua viettää paljon aikaa yksitoikkoisessa 3D:ssä. Ensin se saattaa olla totta. Mutta kun sopeudutte uusiin asiantuntemusalueisiinne, varaatte aikaa matkustamiseen. Tämä ei taaskaan eroa uuden auton ostamisesta, minkä vekottimet ja ominaisuudet ensin kiehtovat teitä, kuitenkin se kehittyy vain peruskulkutavaksi.
Ne jotka ovat innostuneita matkustamisesta valveaikana, tietävät, että olette täysin kykeneviä tekemään sen nyt. Itse asiassa olette aina kyenneet. Mutta maan uskomusmallit eivät kannustaneet teitä, eikä sen hankaluuskaan houkutellut.
Monet viimeaikaiset ja jatkuvat energiapaketit joita säteillään maan päälle, yllyttävät teitä heittämään sivuun aiemmat havaintonne ja avaamaan mahdollisuususkomuksenne - sekä tekevät uuden maan työkalusarjan osien tutkimisesta helpompaa.
Valvetilamatkailu oli hankalaa, ennen kuin nämä uuden maan energiat alkoivat pommittaa teitä. Ne jotka osasivat sen, tekivät monia valmisteluja ja ajatusprosesseja ennen ensimmäistäkään seikkailua. Tämän päivän ulottuvuus- ja aikamatkailu on vähän kuin puhelimenluurin nostamista ja puhumista - mitään muuta ei vaadita.
Helppo liikkuminen ja mestaruus ovat uutta maailmaanne. Sallikaa itsenne uskoa, ettei ole enää teidän itsenne tai yhteiskuntanne tyrkyttämiä rajoja. Uskokaa mahdollisuuksiin ja niin tulee olemaan. Uskokaa rajoituksiin ja jäätte maan päälle pienen tai olemattoman ohjattavuuden ja ilon kera. Niin olkoon. Aamen.
Keskustelkaa, kertokaa, tuokaa esiin jos teillä on tällaisia kokemuksia, saattaa olla että siinä vierellänne on toinen, jolla myös on kokemuksia, mutta ette arvaa sitä päällepäin!
Tässä kaikessa niin hienoa on se, että vihdoin voi pitää elämistä maan päällä vain "harrastuksena", asioita tapahtuu, voit loukkaantua, sairastua, jne. mutta sinulla on aina paikka omassa sielussa ja pääset vapautumaan milloin tahansa. Mikään ei enää voi satuttaa kuten joskus ennen. Tämä mahdollisuus EI tee elämisestä maapallolla tylsää, vaan nyt siihen voi suhtautua objektiivisesti. Voi myös tiedostaa sen miten lyhyt elämä on. Siihen voi nyt ladata täyden fokuksen juuri siksi, että tietää olevansa turvassa, ei enää olosuhteiden armoilla.
Toisessa todellisuudessa matkusteleminen oli mahdollista myös 70-luvulla, jolloin synnyin, harrastin sitä pienenä, etenkin kylminä talvi-iltoina kun sain olla yksin ulkona ja lumimaailma oli minun "avaruuteni". Toisen todellisuuden, ikään kuin tämän todellisuuden "päällä" olevia maailmoja koin varsin paljon 90-luvulla, jolloin oli muutamia erittäin dynaamisia vaiheita. Joksikin aikaa nämä loppuivat omasta elämästä, mutta ovat viime aikoina tulvineet suurella voimalla uudelleen tietoisuuteen. Muutosta edelliseen on etenkin se, että tuntuu kuin koko olemus ja kaikki chakrat siirtyisivät tietoisuudessa eteenpäin, ei enää vain esim. kurkku- ja otsachakra, vaan myös sydän ja juuri, jotka aikaisemmin tuppasivat jäämään pois kyydistä.
torstai 9. tammikuuta 2014
Kuolemanrajakokemukset vs. tiede (pikku pohdinta vaan)
Vilkaisin TV:tä kun se on joka tapauksessa koko illan auki, koska mies katsoo sitä. No, siellä sattui pyörimään ohjelma kuolemanraja kokemuksista. Ihmiset jotka olivat niitä kokeneet, halusivat kokea ne uudelleen ja he eivät enää noiden kokemusten jälkeen tunteneet tarvetta esim. hankkia paljon materiaa. He kokivat että yksinkertainen elämä ei häiritse sitä heidän sisäistä harmoniaa, vaan he voivat keskittyä siihen.
Olen ollut askeettinen elämäntavoiltani jo kauan. Kaiketi sen takia, että olen tavallaan aina "lähdössä", eli täältä tuonpuoleiseen. Minua masentaa suunnattomasti se, jos joku ajattelee, että kaipuuni kuolemaan on jotenkin negatiivista tai että en pystyisi olemaan onnellinen elämästä. Olen toki toisinaan onnellinen, mutta tietäen, että elämä ruumiissa on rajoittunutta, määriteltyä, ja olet aina "vailla jotain" tai joltakin pitää aina kysyä neuvoa jos et osaa jotakin, niin tähän verrattuna kuolemanrajalla koettu olotila on paljon tyydyttävämpi.
Ohjelman mukaan tiedekin olisi lähestymässä sellaista tilannetta, että mielen olemassa oleminen ilman kontaktia ruumiiseen, olisi todistettavissa. Se tarkoittaisi sitä, että sielun olemassaolo olisi todistettu, tai ainakin jonkunlaisen, ruumiista riippumattoman tietoisuuden olemassaolo. Henkisistä asioista kiinnostuneille ei toki tarvitse tiedemiehen vakuuttaa mitään - meille riittää omat kokemuksemme. Mutta olisihan se hienoa, että lopulta olisimme "virallisesti oikeassa" sen sijaan että olemme "huuhaata ja uskomushörhöjä".
Olen ollut askeettinen elämäntavoiltani jo kauan. Kaiketi sen takia, että olen tavallaan aina "lähdössä", eli täältä tuonpuoleiseen. Minua masentaa suunnattomasti se, jos joku ajattelee, että kaipuuni kuolemaan on jotenkin negatiivista tai että en pystyisi olemaan onnellinen elämästä. Olen toki toisinaan onnellinen, mutta tietäen, että elämä ruumiissa on rajoittunutta, määriteltyä, ja olet aina "vailla jotain" tai joltakin pitää aina kysyä neuvoa jos et osaa jotakin, niin tähän verrattuna kuolemanrajalla koettu olotila on paljon tyydyttävämpi.
Ohjelman mukaan tiedekin olisi lähestymässä sellaista tilannetta, että mielen olemassa oleminen ilman kontaktia ruumiiseen, olisi todistettavissa. Se tarkoittaisi sitä, että sielun olemassaolo olisi todistettu, tai ainakin jonkunlaisen, ruumiista riippumattoman tietoisuuden olemassaolo. Henkisistä asioista kiinnostuneille ei toki tarvitse tiedemiehen vakuuttaa mitään - meille riittää omat kokemuksemme. Mutta olisihan se hienoa, että lopulta olisimme "virallisesti oikeassa" sen sijaan että olemme "huuhaata ja uskomushörhöjä".
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Parantava kuula
Parantava kuula, kuten sitä nimitän, on kehossa mielen avulla liikkuva energiapurkaus.
Olen tutkinut paljon sellaista laajaa aihetta joka liittyy parantamiseen oman mielen ja visualisoinnin avulla. Jos ihminen on terve, hänelle ei tule tarvetta keskittyä kehon parantamiseen. Terveenä pysymiseenkin voi silti myötävaikuttaa erilaisin keinoin, vaikka ihminen ei olisi lähtökohtaisesti sairas.
Keho tarvitsee tietenkin ravintoa ja liikuntaa, mieli tekemistä, virikkeitä ja sosiaalista elämää. En puutu tässä tekstissä näihin perusasioihin vaan pohdin sitä, miten säilyttää oma hyvinvointinsa tai miten edistää hyvinvointia silloin jos sairastuu, käyttämällä apunaan aktiivista mieltä.
Jos on tutustunut meditaatioon, chakroihin ja parantavaan voimaan, tämä teksti on helpompi ymmärtää. Jos nämä asiat eivät ole tuttuja, suosittelen etsimään niistä tietoa ensin, sillä tekstini saattaa olla vaikeaselkoista maallikolle.
Parantavan kuulan perusidea on se, että sitä vieritetään, tai liu'utetaan pitkin kehoa. Se kulkee kehon sisällä. Sen perusvoima lähtee juurichakrasta ja jos siihen saa yhdistettyä myös sakraalichakran, sen vaikutus tehostuu. Parantava kuula on pyöreämuotoinen, energiakehossa liikkuva toimija, jota voi käyttää sellaisiin kohtiin, joissa tuntuu kipua, sairautta tai tukkeumaa. On tärkeää avata alimmat chakrat ja antaa niiden voiman suodattua ulos, kehon muihin osiin. Se on helppoa silloin kun myös solarchakra, sydänchakra ja ylemmät chakat ovat tuttuja ja ihminen pystyy tuntemaan niiden läpäisevyyden.
Parantava kuula on eräs niistä tekijöistä, jotka ovat muodostaneet tämän vuodenvaihteen niin intensiiviseksi jaksoksi elämässäni. Olin ensin todella toivoton ja lohduton kun minulle sattui tapaturma jonka tuloksena jouduin leikkauspöydälle ja sairaslomalle pitkäksi aikaa. Olen nyt viidettä kuukautta sairaslomalla. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat erityisen raivostuttavia. Koko elämäni, myös henkinen elämä, olivat mustia ja toivottomia. Täytyy sanoa, että en odottanut elämältä kovin paljoa. Hetkittäin olin jopa valmis heittämään sen romukoppaan. Vuoden vaihde muutti tämän asenteen ja huomasin saaneeni paljon uusia, energiatasolla toimivia työkaluja. Niiden käyttämiseen en tarvinnut toimivaa kehoa ja onnellista elämää, tarvitsin vain oman mieleni.
Joskus on hyvin vaikeaa luopua aktiivisesta ja riehakkaasta elämästä ja alkaa elää säästöliekillä. Voi kestää kauan ennen kuin tajuaa, että tapaturma ja loukkaantuminen eivät ehkä olekaan pelkästään rangaistus, huonoa tuuria, tai muuta sellaista, mitä pahoittunut mieli tunnista toiseen, päivästä päivään, ja viikosta viikkoon venyvän sairasloman ja passiivisuuden tuloksena alkaa miettiä. Radikaalit pysähdykset tuovat mukanaan mahdollisuuden avata uusia kanavia.
Minulle on tuttuja jo useilta vuosilta tietynlaiset mekanismit, joilla voi pysyä terveenä ja estää esim. kausiflunssaan tai vatsatautiin sairastumisen. Nämä mekanismit ovat tietenkin täysin mielen tasolla toimivia. Elimistöä voi kannustaa suojaamaan itseään. Myös allergioita, migreeniä ja hermostoperäisiä selkäkipuja voi ohjata siten että ne eivät saa kehossa valtaa. Parantava kuula on jatkoa tällaiselle prosessille.
Kuula aktivoidaan siis alemmissa chakroissa. Kun sen tuntee liikkuvan kehossa joustavasti ja tehokkaasti, se viedään kipukohtaan. Sitä liikutetaan edestakaisin ja jos kipukohdassa tuntuu aistimuksia, niin silloin on löytänyt parantavaa voimaa omasta kehosta. Oman näkemykseni mukaan ihmisen olemus koostuu fyysisestä kehosta, mutta on sen lisäksi yhteydessä värähtelymaailmaan. Puhutaan erilaisista kehoista, joilla on termeinä eetterikeho, mentaalikeho ja henkikeho. Nämä eivät kuitenkaan suuremmin valaise käsitystä eri tasoista, etenkään maallikolle. Parantavan kuulan voi aktivoida kehon eri värähtelytaajuuksilla siten, että joka kerta kun sitä liu'utetaan kipukohdan yli, otetaan kontakti kuhunkin chakraan vuoronperän, alhaalta ylös, ja annetaan kuulan heijata joka kerta kipukohdan yli. Kun päästään kruunuchakraan, jonka valo on kaikista hienojakoisinta, silloin valutetaan ylempien tietoisuuden tasojen energiaa kipukohtaan ja se on parannuskokemuksen päätöspiste. Silloin korkein tietoisuus on otettu parantamiseen mukaan ja viesti lähetetty ylöspäin: Minä tarvitsen apua! Yleensä tässä vaiheessa ihminen ymmärtää erilaisia syitä, jotka ovat aiheuttaneet hänen senhetkisen vaivan, ongelman tai sairauden. Me emme koskaan ole yksin sairautemme kanssa, sillä on aina jokin sanoma meille. Me emme pidä tuosta sanomasta, mutta meidän on otettava se huomioon sairauden tai kivun ilmentyessä fyysiselle tasolle.
Tällaiset terapiat vaativat harjoittelua. Jos ei ole koskaan kuunnellut oman mielen, hengen tai kehon tuntemuksia perusteellisesti, saattaa olla vaikeaa suorittaa kuvaillun kaltaista terapiaa. Parhaiten harjoittelu onnistuu esim. ennen nukahtamista. Mutta jos ihminen on väsynyt, käy helposti niin, että nukahtaa ennen kuin on päässyt kunnolla alkuun. Sänkyyn kannattaa siis mennä hieman ennen kuin on kunnolla uninen.
Olen tutkinut paljon sellaista laajaa aihetta joka liittyy parantamiseen oman mielen ja visualisoinnin avulla. Jos ihminen on terve, hänelle ei tule tarvetta keskittyä kehon parantamiseen. Terveenä pysymiseenkin voi silti myötävaikuttaa erilaisin keinoin, vaikka ihminen ei olisi lähtökohtaisesti sairas.
Keho tarvitsee tietenkin ravintoa ja liikuntaa, mieli tekemistä, virikkeitä ja sosiaalista elämää. En puutu tässä tekstissä näihin perusasioihin vaan pohdin sitä, miten säilyttää oma hyvinvointinsa tai miten edistää hyvinvointia silloin jos sairastuu, käyttämällä apunaan aktiivista mieltä.
Jos on tutustunut meditaatioon, chakroihin ja parantavaan voimaan, tämä teksti on helpompi ymmärtää. Jos nämä asiat eivät ole tuttuja, suosittelen etsimään niistä tietoa ensin, sillä tekstini saattaa olla vaikeaselkoista maallikolle.
Parantavan kuulan perusidea on se, että sitä vieritetään, tai liu'utetaan pitkin kehoa. Se kulkee kehon sisällä. Sen perusvoima lähtee juurichakrasta ja jos siihen saa yhdistettyä myös sakraalichakran, sen vaikutus tehostuu. Parantava kuula on pyöreämuotoinen, energiakehossa liikkuva toimija, jota voi käyttää sellaisiin kohtiin, joissa tuntuu kipua, sairautta tai tukkeumaa. On tärkeää avata alimmat chakrat ja antaa niiden voiman suodattua ulos, kehon muihin osiin. Se on helppoa silloin kun myös solarchakra, sydänchakra ja ylemmät chakat ovat tuttuja ja ihminen pystyy tuntemaan niiden läpäisevyyden.
Parantava kuula on eräs niistä tekijöistä, jotka ovat muodostaneet tämän vuodenvaihteen niin intensiiviseksi jaksoksi elämässäni. Olin ensin todella toivoton ja lohduton kun minulle sattui tapaturma jonka tuloksena jouduin leikkauspöydälle ja sairaslomalle pitkäksi aikaa. Olen nyt viidettä kuukautta sairaslomalla. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat erityisen raivostuttavia. Koko elämäni, myös henkinen elämä, olivat mustia ja toivottomia. Täytyy sanoa, että en odottanut elämältä kovin paljoa. Hetkittäin olin jopa valmis heittämään sen romukoppaan. Vuoden vaihde muutti tämän asenteen ja huomasin saaneeni paljon uusia, energiatasolla toimivia työkaluja. Niiden käyttämiseen en tarvinnut toimivaa kehoa ja onnellista elämää, tarvitsin vain oman mieleni.
Joskus on hyvin vaikeaa luopua aktiivisesta ja riehakkaasta elämästä ja alkaa elää säästöliekillä. Voi kestää kauan ennen kuin tajuaa, että tapaturma ja loukkaantuminen eivät ehkä olekaan pelkästään rangaistus, huonoa tuuria, tai muuta sellaista, mitä pahoittunut mieli tunnista toiseen, päivästä päivään, ja viikosta viikkoon venyvän sairasloman ja passiivisuuden tuloksena alkaa miettiä. Radikaalit pysähdykset tuovat mukanaan mahdollisuuden avata uusia kanavia.
Minulle on tuttuja jo useilta vuosilta tietynlaiset mekanismit, joilla voi pysyä terveenä ja estää esim. kausiflunssaan tai vatsatautiin sairastumisen. Nämä mekanismit ovat tietenkin täysin mielen tasolla toimivia. Elimistöä voi kannustaa suojaamaan itseään. Myös allergioita, migreeniä ja hermostoperäisiä selkäkipuja voi ohjata siten että ne eivät saa kehossa valtaa. Parantava kuula on jatkoa tällaiselle prosessille.
Kuula aktivoidaan siis alemmissa chakroissa. Kun sen tuntee liikkuvan kehossa joustavasti ja tehokkaasti, se viedään kipukohtaan. Sitä liikutetaan edestakaisin ja jos kipukohdassa tuntuu aistimuksia, niin silloin on löytänyt parantavaa voimaa omasta kehosta. Oman näkemykseni mukaan ihmisen olemus koostuu fyysisestä kehosta, mutta on sen lisäksi yhteydessä värähtelymaailmaan. Puhutaan erilaisista kehoista, joilla on termeinä eetterikeho, mentaalikeho ja henkikeho. Nämä eivät kuitenkaan suuremmin valaise käsitystä eri tasoista, etenkään maallikolle. Parantavan kuulan voi aktivoida kehon eri värähtelytaajuuksilla siten, että joka kerta kun sitä liu'utetaan kipukohdan yli, otetaan kontakti kuhunkin chakraan vuoronperän, alhaalta ylös, ja annetaan kuulan heijata joka kerta kipukohdan yli. Kun päästään kruunuchakraan, jonka valo on kaikista hienojakoisinta, silloin valutetaan ylempien tietoisuuden tasojen energiaa kipukohtaan ja se on parannuskokemuksen päätöspiste. Silloin korkein tietoisuus on otettu parantamiseen mukaan ja viesti lähetetty ylöspäin: Minä tarvitsen apua! Yleensä tässä vaiheessa ihminen ymmärtää erilaisia syitä, jotka ovat aiheuttaneet hänen senhetkisen vaivan, ongelman tai sairauden. Me emme koskaan ole yksin sairautemme kanssa, sillä on aina jokin sanoma meille. Me emme pidä tuosta sanomasta, mutta meidän on otettava se huomioon sairauden tai kivun ilmentyessä fyysiselle tasolle.
Tällaiset terapiat vaativat harjoittelua. Jos ei ole koskaan kuunnellut oman mielen, hengen tai kehon tuntemuksia perusteellisesti, saattaa olla vaikeaa suorittaa kuvaillun kaltaista terapiaa. Parhaiten harjoittelu onnistuu esim. ennen nukahtamista. Mutta jos ihminen on väsynyt, käy helposti niin, että nukahtaa ennen kuin on päässyt kunnolla alkuun. Sänkyyn kannattaa siis mennä hieman ennen kuin on kunnolla uninen.
Näkymiä taivaallisiin kuoroihin
Avasin tämän blogin koska minulle on tullut merkittäviä uusia kokemuksia värähtelytaajuuksiin ja energiatodellisuuteen liittyen.
Värähtelymaailma on nyt lähempänä, se vastaa kaiken aikaa sinne lähetettyyn viestiin. Olen harrastanut meditaatiota ja jalokiviterapiaa jo parikymmentä vuotta, eikä koskaan ennen ole ollut näin helppo yhdistyä värähtelymaailman kanssa. Sen kanssa voi kommunikoida eri tavoin, mutta merkittävimmäksi on nyt kohonnut ääni. Äänellä en tarkoita fyysisillä puhe-elimillä tuotettua ääntä vaan kurkkuchakran tasolla tehtyä ääntä. Se on helppoa ja ääni liikkuu, kulkee ja noudattaa sellaista rataa mitä sen lähettäjä toivoo sen noudattavan. Ääni tuotetaan värähtelymaailmaan, jolloin ei ole tarkoitus meluta fyysisessä maailmassa. Kurkkuchakran käyttö pitää toki ensin tiedostaa, mutta mitä pidemmällä ihminen on chakrojen tuntemuksessa, sitä yksinkertaisempaa tällainen kommunikointi on.
Tuotan ääntä värähtelytodellisuuteen yleensä ulkona kun kävelen. Nyt on tammikuu, joten pimeä tulee aikaisin. Pimeä on pelkästään hyödyllistä, sillä energiatodellisuuden aistiminen on helpompaa kun on hämärää. Myös viileä helpottaa, mutta liika pakkanen puolestaan voi haitata.
Kuorokokemukset:
Nimitän kuorokokemuksiksi kahta äänienergian avulla avautunutta näkymää. Pelkkiä näkymiä en arvosta kovin paljon, mutta jos niihin sisältyy voimakas mielihyvä, psyyken parantuminen ja/tai jonkin fyysisen vaivan helpottuminen, niin silloin arvostus nousee. Visuaalinen ihminen voi kuvitella eteensä mitä tahansa, mutta jotta voisi ajatella olevansa jonkun suuremman kokonaisuuden ja tietoisuuden kanssa tekemisissä, tapahtumalla pitää olla syväluotaava vaikutus. Sen on jollain tavalla muutettava kokijaansa!
1. Susikuoro
Tässä näyssä lähdin tuottamaan värähtelytodellisuudessa ääntä, kuin huutoa, koska minulla oli tuskia. Olen ollut hiljattain leikkauksessa ja minulla on kipuja sen vuoksi. Minulla oli kokemuksen aikoihin myös kipuja jaloissa, erit. polvissa, lonkissa ja varpaissa. Minulla on yleensäkin taipumus herkistyä kun on fyysisiä ongelmia, koska pidän niitä kehotuksina kiinnittää huomiota sieluun. Huuto muistutti ulvontaa ja huomasin että se tuottaa minulle mielikuvia, jotka laajenee ja laajenee ja näyttävät alkavan elää itsekseen, sen huudon mukana. Näin ensin sinisiä susia, ne ottivat huudon itselleen ja lähettivät sen eteenpäin. Ääni muuttui, tuotin sitä yhtä itsekin, mutta oma ääni hukkui susien ulvontaan. Kun siniset sudet ottivat minun äänen, ne muunsivat sitä korkeammalle taajuudelle, pian näkyviin ilmaantui valkoisia susia, sinisten yläpuolelle, ja ne ottivat huudon itselleen. Siinä vaiheessa kun valkoiset sudet ottivat äänen, minä tunsin parannuksen eri puolilla kehoa. Tunsin sitä ensi sijassa mielen tasolla, koska olin melko epätoivoinen kipujeni takia. En käytä kipulääkkeitä koska en tahdo turruttaa tuntemuksiani, en käytä niitä myöskään siksi, että olen todella herkkä ja minulle tulee lääkkeistä voimakkaita sivuvaikutuksia. Kerron myöhemmin lisää tietyistä keinoista lievittää kipua mutta ne vaativat pitkäjänteisyyttä ja lojaaliutta omalle itselleen. Olin epätoivoinen myös pitkään jatkuneesta sosiaalisten suhteiden puutteesta ja sairasloman tuomasta passiivisuudesta ja kyvyttömyydestä osallistua harrastuksiini. Iso kimppu asioita kuormitti mieltäni. Susinäkymän avautuminen nosti energiatasoani voimakkaasti. Se myös paransi kipujani.
Näkymä kesti suunnilleen kilometrin pituisen matkan kävellessäni jatkuvasti eteenpäin. Mietin että siinä oli kotiseudullani asuneet sudet ja niiden esivanhempia.
Näky oli todella voimakas, se täytti näkökenttäni siten, että valkoiset sudet näkyivät suunnilleen taivaanrannan yläpuolella. Pystyin ylläpitämään yhteyttä jonkun aikaa, mutta kun kehoni alkoi vavahdella tuntuvasti, näky ja ääni alkoivat vähitellen etääntyä. Tällaisia asioita kestää yleensä vain hetken ja sen jälkeen on ylen innoittunut ja ihmeissään.
En ota kantaa siihen, ovatko tällaiset näyt omien aivojeni tuottamia, ovatko ne yhteys johonkin korkeampaan todellisuuteen, johtuvatko ne mielenhäiriöstä vai ovatko ne kaikkea tuota yhteensä. Minulle merkitsee vain se, että tällaisten kokemusten avulla pystyn säilyttämään hankalina aikoina elämänhaluni. Pystyn olemaan täynnä toivoa ja täynnä voimallista tunnetta, vaikka elämä ei näytä parhaita puoliaan. Millään muulla ei ole kovasti väliksi. Tunnen paljon ihmisiä, joita harmittaa pimeys, kurja työpaikka, toimimaton ihmissuhde ja monet erilaiset asiat. Tällaiset näkykokemukset saavat ongelmani tuntumaan kovin pieniltä, koko maapallon niin kovin pieneltä, että se on lohdullista. Ja jos vielä päälle päätteeksi tunnen että kipuni ovat helpottaneet, niin muiden ihmisten mielipiteet näkyjen alkuperästä eivät kovin paljon paina. Jos henkisiä asioita arvostelevat ihmiset olisivat onnellisempia ja tyytyväisempiä kuin minä, niin ottaisin heistä oppia, mutta kun he eivät ole, voin jättää heidän arvionsa vähälle huomiolle.
2. Kultaiset kuorot:
Tämä kokemus ilmeni minulle samanlaisen ääniprosessin avulla kuin edellinen. Aloin siis tuottaa ääntä, korvin kuulumatonta ääntä maailmankaikkeuteen. Äänen väri ja voimakkuus vaihtelivat ja etsivät sopivaa taajuutta. Äänen aloittamisen ensimmäisessä vaiheessa ei ehkä näy mitään, mutta kun kokeilee erilaisia taajuuksia, niistä löytyy pian sellainen, josta voi avautua näky. Tässä näkymässä näin kuoron, joka otti vastaan minun lähettämän äänen. Kuoro kylpi kultaisessa, autereisessa usvaisessa valossa. Värisävy oli pehmeä ja lämmin. Kuorossa lauloi monia henkilöitä. Kun ääni eteni, aukesi sen taajuuden muutoksen tuloksena uusia kuoroja, ne olivat omissa, laajoissa ja korkeissa holveissaan, jotka yhdistyivät siltojen välityksellä toisiinsa. Ääni kertaantui ja uusia kuororyhmiä avautui seuraavien aloitettua laulun. Laulu oli hyminää, siinä ei ollut sanoja ja se oli äärimmäisen parantavaa. Tässä kuoronäyssä samoin kuin edeltävässä susinäyssä, tapahtui sama, parantava tunne. Parantuminen liittyi erityisesti siihen hetkeen kun korkeammalla sijaitsevat kuorot ottivat äänen matalammista tasoista ja lähettivät sen eteenpäin. Jokaisella lähetyskerralla, ääni kimposi takaisin minulle ja aiheutti minussa vavahtelua ja paranemista.
Värähtelymaailma on nyt lähempänä, se vastaa kaiken aikaa sinne lähetettyyn viestiin. Olen harrastanut meditaatiota ja jalokiviterapiaa jo parikymmentä vuotta, eikä koskaan ennen ole ollut näin helppo yhdistyä värähtelymaailman kanssa. Sen kanssa voi kommunikoida eri tavoin, mutta merkittävimmäksi on nyt kohonnut ääni. Äänellä en tarkoita fyysisillä puhe-elimillä tuotettua ääntä vaan kurkkuchakran tasolla tehtyä ääntä. Se on helppoa ja ääni liikkuu, kulkee ja noudattaa sellaista rataa mitä sen lähettäjä toivoo sen noudattavan. Ääni tuotetaan värähtelymaailmaan, jolloin ei ole tarkoitus meluta fyysisessä maailmassa. Kurkkuchakran käyttö pitää toki ensin tiedostaa, mutta mitä pidemmällä ihminen on chakrojen tuntemuksessa, sitä yksinkertaisempaa tällainen kommunikointi on.
Tuotan ääntä värähtelytodellisuuteen yleensä ulkona kun kävelen. Nyt on tammikuu, joten pimeä tulee aikaisin. Pimeä on pelkästään hyödyllistä, sillä energiatodellisuuden aistiminen on helpompaa kun on hämärää. Myös viileä helpottaa, mutta liika pakkanen puolestaan voi haitata.
Kuorokokemukset:
Nimitän kuorokokemuksiksi kahta äänienergian avulla avautunutta näkymää. Pelkkiä näkymiä en arvosta kovin paljon, mutta jos niihin sisältyy voimakas mielihyvä, psyyken parantuminen ja/tai jonkin fyysisen vaivan helpottuminen, niin silloin arvostus nousee. Visuaalinen ihminen voi kuvitella eteensä mitä tahansa, mutta jotta voisi ajatella olevansa jonkun suuremman kokonaisuuden ja tietoisuuden kanssa tekemisissä, tapahtumalla pitää olla syväluotaava vaikutus. Sen on jollain tavalla muutettava kokijaansa!
1. Susikuoro
Tässä näyssä lähdin tuottamaan värähtelytodellisuudessa ääntä, kuin huutoa, koska minulla oli tuskia. Olen ollut hiljattain leikkauksessa ja minulla on kipuja sen vuoksi. Minulla oli kokemuksen aikoihin myös kipuja jaloissa, erit. polvissa, lonkissa ja varpaissa. Minulla on yleensäkin taipumus herkistyä kun on fyysisiä ongelmia, koska pidän niitä kehotuksina kiinnittää huomiota sieluun. Huuto muistutti ulvontaa ja huomasin että se tuottaa minulle mielikuvia, jotka laajenee ja laajenee ja näyttävät alkavan elää itsekseen, sen huudon mukana. Näin ensin sinisiä susia, ne ottivat huudon itselleen ja lähettivät sen eteenpäin. Ääni muuttui, tuotin sitä yhtä itsekin, mutta oma ääni hukkui susien ulvontaan. Kun siniset sudet ottivat minun äänen, ne muunsivat sitä korkeammalle taajuudelle, pian näkyviin ilmaantui valkoisia susia, sinisten yläpuolelle, ja ne ottivat huudon itselleen. Siinä vaiheessa kun valkoiset sudet ottivat äänen, minä tunsin parannuksen eri puolilla kehoa. Tunsin sitä ensi sijassa mielen tasolla, koska olin melko epätoivoinen kipujeni takia. En käytä kipulääkkeitä koska en tahdo turruttaa tuntemuksiani, en käytä niitä myöskään siksi, että olen todella herkkä ja minulle tulee lääkkeistä voimakkaita sivuvaikutuksia. Kerron myöhemmin lisää tietyistä keinoista lievittää kipua mutta ne vaativat pitkäjänteisyyttä ja lojaaliutta omalle itselleen. Olin epätoivoinen myös pitkään jatkuneesta sosiaalisten suhteiden puutteesta ja sairasloman tuomasta passiivisuudesta ja kyvyttömyydestä osallistua harrastuksiini. Iso kimppu asioita kuormitti mieltäni. Susinäkymän avautuminen nosti energiatasoani voimakkaasti. Se myös paransi kipujani.
Näkymä kesti suunnilleen kilometrin pituisen matkan kävellessäni jatkuvasti eteenpäin. Mietin että siinä oli kotiseudullani asuneet sudet ja niiden esivanhempia.
Näky oli todella voimakas, se täytti näkökenttäni siten, että valkoiset sudet näkyivät suunnilleen taivaanrannan yläpuolella. Pystyin ylläpitämään yhteyttä jonkun aikaa, mutta kun kehoni alkoi vavahdella tuntuvasti, näky ja ääni alkoivat vähitellen etääntyä. Tällaisia asioita kestää yleensä vain hetken ja sen jälkeen on ylen innoittunut ja ihmeissään.
En ota kantaa siihen, ovatko tällaiset näyt omien aivojeni tuottamia, ovatko ne yhteys johonkin korkeampaan todellisuuteen, johtuvatko ne mielenhäiriöstä vai ovatko ne kaikkea tuota yhteensä. Minulle merkitsee vain se, että tällaisten kokemusten avulla pystyn säilyttämään hankalina aikoina elämänhaluni. Pystyn olemaan täynnä toivoa ja täynnä voimallista tunnetta, vaikka elämä ei näytä parhaita puoliaan. Millään muulla ei ole kovasti väliksi. Tunnen paljon ihmisiä, joita harmittaa pimeys, kurja työpaikka, toimimaton ihmissuhde ja monet erilaiset asiat. Tällaiset näkykokemukset saavat ongelmani tuntumaan kovin pieniltä, koko maapallon niin kovin pieneltä, että se on lohdullista. Ja jos vielä päälle päätteeksi tunnen että kipuni ovat helpottaneet, niin muiden ihmisten mielipiteet näkyjen alkuperästä eivät kovin paljon paina. Jos henkisiä asioita arvostelevat ihmiset olisivat onnellisempia ja tyytyväisempiä kuin minä, niin ottaisin heistä oppia, mutta kun he eivät ole, voin jättää heidän arvionsa vähälle huomiolle.
2. Kultaiset kuorot:
Tämä kokemus ilmeni minulle samanlaisen ääniprosessin avulla kuin edellinen. Aloin siis tuottaa ääntä, korvin kuulumatonta ääntä maailmankaikkeuteen. Äänen väri ja voimakkuus vaihtelivat ja etsivät sopivaa taajuutta. Äänen aloittamisen ensimmäisessä vaiheessa ei ehkä näy mitään, mutta kun kokeilee erilaisia taajuuksia, niistä löytyy pian sellainen, josta voi avautua näky. Tässä näkymässä näin kuoron, joka otti vastaan minun lähettämän äänen. Kuoro kylpi kultaisessa, autereisessa usvaisessa valossa. Värisävy oli pehmeä ja lämmin. Kuorossa lauloi monia henkilöitä. Kun ääni eteni, aukesi sen taajuuden muutoksen tuloksena uusia kuoroja, ne olivat omissa, laajoissa ja korkeissa holveissaan, jotka yhdistyivät siltojen välityksellä toisiinsa. Ääni kertaantui ja uusia kuororyhmiä avautui seuraavien aloitettua laulun. Laulu oli hyminää, siinä ei ollut sanoja ja se oli äärimmäisen parantavaa. Tässä kuoronäyssä samoin kuin edeltävässä susinäyssä, tapahtui sama, parantava tunne. Parantuminen liittyi erityisesti siihen hetkeen kun korkeammalla sijaitsevat kuorot ottivat äänen matalammista tasoista ja lähettivät sen eteenpäin. Jokaisella lähetyskerralla, ääni kimposi takaisin minulle ja aiheutti minussa vavahtelua ja paranemista.
Tilaa:
Kommentit (Atom)